Otsake.jpg (81340 bytes)


| Etusivu| Tarjoamani Terapiamuodot | Uutisia | Terapeutti |Yhteystiedot|

 


PARITERAPIA



Parisuhteesta saa toiseen tutustuessaan sekä iloa että voimaa elämään, mutta siinä riittää myös hoidettavaa ja haasteita joka päivälle.

Pariterapiaan kannattaa hakeutua mieluiten jo silloin kun parisuhde ei ole vielä aivan solmussa. Näin estetään vakavampien vaikeuksien syntyminen. Oman ajan käyttö, itsenäisyyden tarve tai riippuvuus voivat aiheuttaa erimielisyyksiä. Suhteen toimimattomuus, seksiin liittyvät ongelmat, toisesta etääntyminen, tunteiden muuttuminen, puhumattomuus, mustasukkaisuus, syyttely, pettymykset ja loukkaukset voivat olla jokapäiväisiä. Ristiriidat, kommunikaatiovaikeudet, väkivalta, päihdeongelma, rinnakkaissuhde, erouhka, avioerokriisi tai jokin muu elämän kriisi voi vaikeuttaa parisuhteen toimintaa. Usein parit tulevat pariterapiaan kriisitilanteessa, johon kuitenkin sisältyy paljon myönteisiä mahdollisuuksia. Kriisi on paljastanut jotakin, mikä on aiemmin ollut piilossa. Parin omat voimat käsitellä asioita ovat kuitenkin joskus kadoksissa.

Pariterapiaan puolisot tulevat yleensä yhdessä. Joskus toisella puolisoista ei ole vielä motivaatiota pariterapiaan ja silloin toinen puoliso voi käydä yksin, yrittäen motivoida toista myöhemmin mukaan. Näin parisuhteessa muutosta haluava osapuoli voi halutessaan tutkia omaa osuuttaan, käyttäytymistään, jaksamistaan ja vuorovaikutusta suhteessa.

Pariterapiassa tapaamisia on tavallisesti 2 - 4 viikon välein, kestoltaan 90 min. Joskus parisuhteen ongelma laukeaa jo yhdellä käynnillä, ja puolisot voivat sen jälkeen jatkaa asioista keskustelua keskenään. Usein kuitenkin parisuhteen ongelmien selvittely vaatii tiiviin pariterapiajakson. Pari ei sitoudu mihinkään vähimmäistapaamismäärään tullessaan pariterapiaan, mutta joskus prosessi kestää jopa vuoden. Seuraavan tapaamisen tarvetta arvioidaan yhdessä käynnin lopussa. Pariterapeutti voi käyttää keskustelun lisäksi työssään apuna esim sukupuutyöskentelyä, piirtämistä, musiikkia ja "kotitehtäviä" istuntojen välissä.

Pariterapian alussa yleensä kartoitetaan parisuhteen tilannetta, minkä jälkeen pari miettii yhdessä terapeutin kanssa parisuhteensa suuntaa. Tapaamisissa pyritään auttamaan molempia osapuolia tunnistamaan tapaansa olla suhteessa. Näin pariterapia antaa mahdollisuuden jokaisen omaan kasvuun. Terapeutti auttaa paria avaamaan vaikeita ja puhumattomia asioita. Parin omia piilossa olevia motiiveja ja sisäisiä tarpeita pyritään tekemään tietoisiksi. Menneisyyden ratkaisemattomat ongelmat ja esimerkiksi lapsuudenkodista perityt toimintamallit usein heijastuvat jokaisen tapoihin toimia parisuhteessa. Välillä ihmiset myös toistavat jotakin, vaikka parisuhde vaihtuukin. Menneisyyttä tutkimalla pyritään löytämään nykyisyyttä varjostavat varjot ja taas tulevaisuuteen suuntaamalla mietitään yhdessä, mitä olisi mahdollista muuttaa, jotta elämä parisuhteessa tuntuisi paremmalta. Pariterapiassa pyritään tekemään tilaa parin toivomille asioille ja avoimelle keskustelulle.

Pariterapian arviointikäynneillä terapeutti tapaa parin ensin yhdessä 90min. Tapaamisessa käydään lävitse parin yhteinen historia, tilanne ja ajankohtaiset huolet kummankin näkemyksen mukaan. Sen jälkeen terapeutti tapaa kummankin omilla käynneillään 45min. Tapaamisissa käydään lävitse enemmän henkilökohtaisia asioita, jotka kuitenkin vaikuttavat paljon parisuhteeseen. Lopuksi terapeutti tapaa taas parin yhdessä 90min. Tapaamisessa työstetään parin ajankohtaisia huolia, vuorovaikutukseen liittyviä asioita (esim. vuorovaikutuksen, läheisyyden ja seksuaalisuuden negatiivista kehää) sekä arviointikäynneillä muita esiin nousseita asioita. Tapaamisessa mietitään myös, että hyötyisikö pari pariterapiasta ja olisiko kumpikin motivoitunut siihen. Mikäli näin on, pariterapialle sovitaan yhteiset tavoitteet ja keinot, joihin pari on valmis sitoutumaan. Joskus pari taas jatkaa pariterapian jälkeen harvemmilla seurantakäynneillä ja joskus taas pari lopettaa arviointikäynteihin jatkaen asioiden työstämistä keskenään terapeutin antamien apujen sekä kirjallisuuden turvin, mutta kaikki riippuu parin tilanteesta ja omista toiveista.


Pari.jpg (15509
                                bytes)

 

Copyright © Solmujensilta